31. heinäkuuta 2019

Helpotusta rasvoittuvalle iholle

patyka-1

Mun iho on kokenut tässä viimeisen 6 kk aikana aikamoisen muodonmuutoksen ja helteiset kesäviikot, ei ole tehneet sitä yhtään helpommaksi. Kaikki sai alkunsa siitä, kun vaihdoin ns. tavallisista e-pillereistä minipillereihin. Aiemmin mun iho oli todella kuiva ja halkeili helposti. Nyt se onkin sitten alkanut ottamaan askelia rasvoittuvaan ja sitä kautta myös epäpuhtaampaan suuntaan. Viimeiset parikymmentä vuotta olen hoitanut mun ihoa kuten kuivaa ihoa kuuluukin ja koitin aina valita mahdollisimman paljon herkälle ja kuivalle iholle suunniteltuja tuotteita. Nyt ollaankin sitten jännän äärellä, kun seuraavan kerran kosmetiikkaostoksilla täytyy suunnata katse hieman erilaisia tuotteita kohti!

Yksi tuote mun kylppärin kaapista kuitenkin löytyy, joka sopii myös tälle mun uudenlaiselle ihotyypille paremmin kuin hyvin. Nimittäin tämä kuvissakin vilahtava Patyka Detox Charcoal Mask. Tutustuin kyseiseen tuotteeseen ensimmäistä kertaa viime keväänä ja ihastuin siihen totaalisesti. Tämä kasvonaamio syväpuhdistaa ihon jättämättä sitä kuitenkaan aivan kireän tuntuiseksi, mitä monet muut syväpuhdistavat naamiot ovat ainakin omalla kohdallani tehneet. Tämä tuote sopii ihanteellisesti juurikin mun uudelle hieman rasvaisemmalle iholle puhdistamaan likaa ja tukkeutuneita ihohuokosia. Detox Charcoal Maskin sisältämä hiili imee itseensä ylimääräistä talia ja vähentää sen myötä myös epäpuhtauksia. Vihreä savi puolestaan korjaa ja uudistaa ihoa.

patyka-2

Erityisesti mun otsa, nenä ja leuka ovat sellaisia alueita, joita tykkään syväpuhdistaa vähintään kerran viikossa. Koen, että se vie pahimmat näpyt mukanaan ja auttaa raikastamaan yleisilmettä. Erityisesti nyt kuumina kesäpäivinä iho on hikoilun myötä tuntunut entistä epäpuhtaammalta ja oon nauttinut suunnattomasti mun jokailtaisista hemmotteluhetkistä, jolloin pääsen putsaamaan kasvot iltaa varten.

Viime aikoina mä olen alkanut ottamaan sellaista salapoliisin roolia ja tutkinut ties mitä purnukoita netistä, jotta löytäisin itselleni ne kaikista sopivimmat tuotteet. Houkuttaisi kovasti vaihtaa kaikki tuotteet kerralla johonkin yhteen ja tiettyyn sarjaan, mutta vielä ei ainakaan ole tullut vastaan sellaista täydellistä yksilöä. Ajatus tän takana on se, että kun kaikki ihonhoitotuotteet on samaa sarjaa, niin ne todennäköisesti pelaavat myös yhteen paremmin. Ehkä?

♥: Tytti Kaarina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti