26. elokuuta 2019

13 x kesän parhaat

Ennen kuin heitetään katseet syksyä kohti, haluan vielä hetkeksi palata niihin kaikista parhaimpiin päiviin ja hetkiin kuluneelta kesältä. Se oli kaikinpuolin yksi parhaista kesistä pitkään aikaan ja siitä voin kiittää mun ympärillä olevia ihania ihmisiä. Te teitte tästä kesästä aivan huipun!

Aloitin mun 4 viikon mittaisen kesäloman juhlimalla 25-vuotissynttäreitä sekä tanssimalla jalat väsyksiin Rockfesteillä.

Kävin ekaa kertaa Helsingin Uimastadionilla uimassa!

Vein poikaystävän ensimmäistä kertaa juomaan sahtia paikallisille kesämarkkinoille. Ite tosin pysyttelin visusti siiderissä, sillä oon jo oppinut kuinka pahaa se litku on.

P8130256

Tein kävelylenkkejä merenrannassa ja katsoin kuinka Jasu yritti rohkeasti tutustua mereen. Tuo pikkukaverihan nimittäin lyö jarrut lukkoon heti kun masukarvat kastuu :-D Parasta oli ehkä juhannuksena, kun istuin Hietsussa ja jätkä hyppi välillä mereen ja sen jälkeen pyöri hiekassa itsensä aivan ruskeaksi. Voi mikä rääpäle!

Päätin aivan extempore lähteä Tuskaan kolmeksi päiväksi, ja se jos mikä, oli rankka viikonloppu.

Kävin myös kaverin kanssa Weekendeillä pitkästä aikaa, kun saatiin liput sinne. Jotenkin kyseinen musagenre ei iske enää yhtä lujaa kuin silloin 18-vuotiaana, mutta hauskaa oli silti.

Vietin hauskoja päiviä myös perheen kanssa Lintsillä, leffoja katsellen, höpötellen ja terassilla grilliruokaa syöden.

Poikaystävä opetti mut pelaamaan tennistä ja tykästyin siihen kovasti. Ollaankin nyt kesän aikana käyty sen jälkeen säännöllisen epäsäännöllisesti Herttoniemessä pelailemassa.

P8130259

Pelastin tuntemattoman porukan keikkaillan, kun lähdin heidän mukaan katsomaan Ed Sheerania Malmin lentokentälle. Jos satutte muistamaan, niin kyseiselle keikallehan pääsi vain jos porukassa oli henkilö, jolla on sama sukunimi kuin lipuissa. Heidän lippujen ostaja joutui peruuttamaan tulonsa viime hetkellä ja Facebookin kautta löysivät sitten meikä Myöhäsen mukaan!

Vietettiin rento mökkiviikonloppu kaveripariskunnan kanssa ja kävin ekaa kertaa varmaan viiteen vuoteen järvessä uimassa. Oli niin ihanaa vaan lillua sellaisella täytettävällä tuolilla järvellä ja katsoa kun sateenkaaria muodostuu taivaalle sadekuuron lähestyessä.

Kävin rapsuttelemassa ihanaa pientä koiravauvaa ja nauratin vielä pienempää ihmisvauvaa. Voiko se vauvakuume enää tästä pahentua!

Söin paljon tuoreita marjoja mutakakun ja jätskin kanssa, ihan sellaisenaan sekä salaatin seassa. Vadelmat on kyllä mun ehdottomia lemppareita.

Viime viikonloppuna kolusin läpi kesän vikan keikan/minifestarin ja tanssin kaatosateessa Children of Bodomin tahtiin pöydillä.

Mitä sun kesä on pitänyt sisällään? 

♥: Tytti-Kaarina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti