8. tammikuuta 2020

Elämää 25-vuotiaana - mitä luulin sen olevan ja mitä se on nyt

Elämää 25-vuotiaana
Täällä näpytellään vuoden ja vuosikymmenen ensimmäistä postausta, kuinka hassua se onkaan sanoa! Kokonaisuudessaan viime vuosi oli aivan järjettömän opettavainen ja voin sanoa kasvaneeni aikuiseksi sen aikana. En ehkä täydellisesti, mutta nyt aletaan jo olla 98 % siellä. Halusinkin nyt hieman avata mun ajatuksia aikuisuudesta ja siitä, miten mun käsitys siitä on muuttunut viime vuosien aikana. 

Mulla on tällä hetkellä ikää 25 vuotta ja vähän päälle. Joidenkin korvaan se voi kuulostaa paljolta ja toisille puolestaan olen vielä ihan juniori. Kymmenen vuotta sitten kuvittelin tässä kohtaa omistavani omakotitalon, olevani naimisissa ja vähintään yhden lapsen äiti. Noh, ihana koti löytyy onneksi, vaikka en sitä omistakaan. Kumppani on löytynyt vierelle ja lapsiakin löytyy yksi - karvainen sellainen. Eli elämä päätyi menemään aika eri tavalla, mutta ehkä se olikin mulle parempi polku. Tässä kohtaa mä haluan jossitella vähän. Jos olisin mennyt naimisiin jo 22-vuotiaana, kuten joskus haaveilin, niin todennäköisesti voisin paljon huonommin juuri nyt. En olisi ehtinyt tutustua itseeni niin hyvin, kuin mitä nyt olen yksin ollessani ehtinyt vuosien aikana tekemään. Ja mä oon oikeastaan aika hyvä tyyppi, vaikka itse niin sanonkin. Onneksi siis ehdittiin kaveeraamaan ihan kaksinkin tässä parisuhteiden välillä. En todennäköisesti olisi käynyt opiskelijavaihdossa, muuttanut Helsinkiin ja päässyt tekemään nykyistä työtäni. Tai vielä paremmin sanottuna, luomaan uraa. Koska helkkari sentään, mullahan on nyt ura Helsingissä markkinoinnin parissa. Teen tapahtumatuotantoa, graafista suunnittelua, valokuvaan ja hoidan vaikuttajamarkkinointia. Kuinka siistiä! 15-vuotias Tytti olisi hemmetin ylpeä. Ja niin on muuten tämä 25-vuotiaskin.

Mä olen oppinut viimeisen vuoden aikana huolehtimaan itsestäni vielä syvällisemmällä tasolla kuin aiemmin. Toki mulla on ennenkin ollut vakuutukset, pankkitilit, koti ja muuta kivaa. Mutta nyt mä osaan tulkita mun tunteita ja tiedän mitä mä TAHDON ja TARVITSEN. Ihan niinkuin aikuisten oikeasti. Mä uskallan puhua ihmisille ja ihmisten edessä. Ja yksi tärkeimmistä asioista: osaan pyytää apua silloin, kun sitä tarvitsen. 

Elämää 25-vuotiaana1

Mitä haluaisin vielä oppia ennen kuin täytän 26?


Mä rakastan listoja ja erityisesti listoja tavoitteista sekä haaveista. Tässä siis pari juttua, joita toivoisin saavuttavani vielä ennen kuin kesäkuussa mittariin kilahtaa 26.

Haluan oppia hyväksymään mun kehon virheineen. Fakta numero 1: Mä tykkään syödä ja erityisesti herkkuja. Fakta numero 2: Herkut lihottaa. Fakta numero 3: Painonnousu tuottaa raskausarpia mun kehoon. Pitäisiköhän siis vaan hyväksyä noi faktat ja jatkaa eteenpäin. Vaikkapa salille, sillä siellä käynti on ihan jees aina silloin tällöin. Fitness-mimmiä musta tuskin koskaan tulee, mutta haluaisin pystyä lyllertämään portaat edes kolme kerrosta kerrallaan hengästymättä.

Rutiinit on hyvä asia myös vapaapäivinä. Mun on helpompi olla ja toimia, kun päivissä on jokin tietty rytmi tai sisältö. Joten miksi vapaapäiviäkin ei voisi rytmittää arjen kaltaisiksi, vaan pitää heittää koko kello roskakoriin, kun kerta tiedän ensimmäisen olevan mulle parempi vaihtoehto.

Sellaista päätöntä höpötystä tällä kertaa. Vuosi on mun osalta lähtenyt kokonaisuudessaan aika kivasti liikkeelle ja odotan innolla, että mitä kaikkea seuraavan 12 kuukauden aikana on luvassa. Miten sun vuosi on startannut?

♥️: Tytti-Kaarina

2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ! Monesti se ajatus tulevaisuudesta on täysin päinvastainen, kuin todellisuus...

    https://hohtavaelamani.blogspot.com/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, niinhän se menee. Silti on aina kiva haaveilla! :)

      Poista