21. syyskuuta 2020

Ylisuorittajan päiväkirja - sisäistä rauhaa etsimässä


Pitkästä aikaa tuntuu hyvältä istahtaa hetkeksi blogin äärelle. Oon jättänyt tän homman ihan suosiolla sivummalle kevään ja kesän aikana, kun tuntui, ettei mulla ollut oikein mitään annettavaa itestäni. Koin olevani vähän hukassa ja ehkä jumissakin. Koin suurta tarvetta tehdä paljon asioita, mutta en oikeastaan tiennyt mitä. Mun oli päästävä liikkeelle, vaikka koko muu maailma olikin aika pysähdyksissä. 


En tiedä - ehkä se johtuu tästä alkaneesta syksystä, mutta tällä hetkellä mulla on tosi hyvä olla. Sopivan rauhallinen olo, vaikka paljon tapahtuukin samaan aikaan. Oon aina ollut vähän sellainen ylisuorittaja ja koen jatkuvaa suorittamisen tarvetta oikeastaan aina, oli kyse mistä tahansa asiasta. Haluan aina olla vähän parempi, kuin mun tarvitsisi olla. Joskus se on hyvä, sillä motivaatio asioiden tekemiseen on korkealla, mutta toisina hetkinä se lamauttaa ihan täysin. Tiedättehän, ihan sama mitä tekee, niin mikään ei ole koskaan tarpeeksi. 


Nautin tällä hetkellä aivan suunnattomasti perus arjesta, erityisesti niinä päivinä, kun teen töitä kotoa käsin. Ihan ekana käyn tietenkin Jasun kanssa lenkillä ulkona ja fiilistelen auringonnousua. Sitten aloitan hommat hyvissä ajoin aamukasilta yöpaita päällä ja leppoisasti sohvan nurkassa löhöillen. Siinä käyn työsomet läpi ja vastailen ekoihin viesteihin. Siitä pikkuhiljaa suuntaan keittiön puolelle kehittelemään aamupalaa ja vaihdan päälle jotain vähän skarpimpaa (lue: collareihin ja bändipaitaan, haha).



Oon viime aikoina koittanut muokata mun ajattelutapaa enemmän sellaiseen rauhallisempaan suuntaan ja teenkin töitä sen suhteen päivittäin. Opettelen hyväksymään viivästyksiä, mokailuja sekä muutoksia paremmin. Jos jokainen juttu ei mene juuri ohjekirjan mukaan, niin se on ihan fine. Mun ei myöskään aina tarvitse antaa itestäni 100 % jokaiseen asiaan, tehtävään ja tapaamiseen. Nämä on sellaisia juttuja, joita hoen itselleni monta kertaa päivässä aina tilanteen tullen. Tämä on mulle uusi ajattelutapa, joten sen ei voikaan olettaa tulevan luontevasti, vaan sen eteen pitää tehdä töitä. Mutta ehdottomasti jokainen tähän aiheeseen käytetty minuutti on tullut tarpeeseen ja tehnyt tehtävänsä, sillä mulla oli tänään aamulla huonosti nukutun yön takia ensimmäinen migreeni pariin viikkoon ja sekin kesti vain pari tuntia. Normaalisti niitä saattaa olla helposti 3-4 kokonaista päivää viikosta. 


Rauhoittuminen on kuitenkin näin vilkkaalle sielulle ollut hyvin haastavaa ajoittain ja joskus tuntuu, että pitäisi olla tekemässä kaikkea mahdollista ja mahdotonta yhtä aikaa. Mutta päivä kerrallaan! Sekin on muuten asia, jota koitan edistää. Koitan elää enemmän tässä hetkessä sen jatkuvan suunnittelemisen sijaan. Ja hei, tää hetki on aika kiva!


Ihanaa viikkoa just sulle ja kiva kun luit postauksen ❤


Kuvat: Pinja Finell

Lähetä kommentti