Kaupallinen yhteistyö Janina's Beauty & Spa kanssa.
Mulla on vuosien varrella ollut hyvinkin monta eri hiustyyliä aina pitkästä platinablondista punaiseen ja siitä mustaan polkkaan. Puhuin aiemmin blogissa oman identiteetin määrittelemisestä ja ulkoisilla asioilla, kuten hiusten muutoksella voi myös ottaa askeleen siinäkin suhteessa. Ehkä se hauska pinkki tukka ei sovikaan enää omaan fiilikseen ja haluat jotain simppelimpää. Mä olen aiemmin halunnut aina tehdä mahdollisimman radikaaleja muutoksia mun ulkonäössä ja helpoiten se on onnistunut hiustyyliä muuttamalla. Monesti vaihdoinkin väriä aina väriskaalan toisesta päästä toiseen ja se muuten näkyi myös hiusten kunnossa. Erityisesti kun muutokset tehtiin kotona kaupan värien voimalla. Parina viime vuonna olen kuitenkin jättänyt värit sinne kaupan hyllyyn ja antanut ammattilaisen hoitaa hommat. Tällä hetkellä jos haluan muutosta hiuksiin, niin laitan hiuksiin Four Reasons Toning Treatment Color Maskin, joka sävyttää ja hoitaa hiuksia samalla.
Oon jo pitkään käyttänyt hiustenhoidossa pääsääntöisesti vain Four Reasonsin tuotteita ja innostuin kun naapuriin tuli kauneushoitola, jossa tarjotaan kampaamopalveluita käyttäen kyseisen brändin tuotteita. Tiedän, että ne sopivat mun hiuksille ja kotona voin kätevästi jatkaa ylläpitoa saman tuotesarjan parissa.



Janina's Beauty & Spa on keväällä 2020 Helsingin Kalasatamaan avautunut kauneushoitola, joka tarjoaa monipuolisesti erilaisia rentouttavia hoitoja. Kannattaa käydä seuraamassa heitä Instagramissa @janinasbeautyspa, sillä sieltä näet kätevästi myös kaikki kuukausittain vaihtuvat tarjoukset. Heinäkuussa tiimiin tuli mukaan myös supertaitava kampaaja-parturi Miia, jonka käsittelyssä kävin elvyttämässä tukkaani vajaa viikko sitten.
Postauksen alussa mainitsin, että aiemmin halusin tehdä aina mahdollisimman radikaaleja muutoksia hiuksiini kerralla. Tällä hetkellä tilanne ei voisi olla päinvastaisempi, sillä tänä päivänä mun silmää miellyttää erityisesti luonnolliset ja vaaleat hiukset. Mulla itselläni on luonnostaan sellainen perinteinen suomitukka, joka on vaalea ja taittaa ehkä hieman maantienharmaaseen. Nuorempana mä vihasin kyseistä sävyä enemmän kuin mitään, mutta nyt se alkaa olla jopa ihan kiva. Yksinään se tosin on vähän tylsä ja lattea, joten tykkään kun seassa on astetta vaaleampia raitoja kirkastamassa lookia.

Kampaajan penkkiin istuessani näytin pari kuvaa siitä, miltä haluaisin hiusteni jonain päivänä näyttävän ja lähdettiin ottamaan askelia siihen suuntaan. Ihan ensin leikattiin hiuksista pisimmillään melkein 10 senttiä pois, jotta päästiin eroon siitä hamppumaisesta latvasta. Hassua, että nyt en edes huomaa enää niitä puuttuvia senttejä! Sen jälkeen ympäri päätä tehtiin ohuita vaaleita raitoja ja sävytettiin hieman sellaiseen hiekkamaiseen beigeen. Lopputulos on mun mielestä todella luonnollinen, terveen näköinen ja sopii myös meikittömille kasvoille. Silloin kun mulla oli ihan tumma tukka, niin koin, että pitää aina olla meikkiä naamassa tai näytän zombilta. Nyt kun väri on lähempänä omaa sävyä, niin se sopii kuin nenä päähän myös ilman meikkiä. Parasta!

Muistakaa hei käydä seuraamassa mun upeaa kampaajaa Miiaa Instagramissa @miiahairdressing ja käykää varaamassa aika kampaamokäynnille, jonka aikana päääsette ihastelemaan ihanaa merinäköalaa ja bongaamaan toinen toistaan söpömpiä koiria ikkunan toiselta puolelta (siis naurettiin tätä siinä hiuksia väkertäessä, että uusi koira on ikkunan takana melkein heti kun edellinen ehtii lähteä).
Päivän kysymys:
Jos saisit päättää, niin millainen olisi se sun ultimaattinen unelmien tukka?
Ennen tätä vuotta mä en ole joutunut kovinkaan paljon käsittelemään surua toisen ihmisen kuolemaan liittyen. Tänä vuonna tuo suru on tullut omalle kohdalle kolmesti. Kaksi kertaa kyseessä on ollut oma läheinen ja kerran miehen. Toki ennen tätäkin rakkaita on lähtenyt, mutta huomattavasti pidemmällä aikavälillä. Alkukesästä tuntui siltä, kuin hyökyaalto olisi iskenyt vasten kasvoja samalla, kun seurasi vierestä toisten sairastamista. Ennen tätä vuotta mulla oli ajatus siitä, miten itse reagoisin tällaisessa tilanteessa, mutta totuus olikin aika toinen. Ehkä sitä ei siis koskaan voi varautua täysin siihen, että ei enää näe tiettyä ihmistä. Mä itse koen sen tosi vaikeaksi, sillä haluan olla mahdollisimman varautunut joka tilanteeseen ja mahdollisiin lopputuloksiin.
Yksi asia, jonka kanssa oon tapellut henkisesti aika paljonkin on ilon kokeminen samaan aikaan kun on surullinen. Ensin mä koin, että on väärin iloita elämästä ja ihanista asioista samalla, kun on surullinen. En voinut hyväksyä sitä, että nuo molemmat tunteet voivat olla läsnä samaan aikaan. Muutaman kuukauden ajan sitä harjoitelleena alan pikkuhiljaa tulla siihen lopputulokseen, että on okei olla sekä surullinen että onnellinen yhtäaikaa.
Osa musta haluaisi enemmän kuin mitään kelata aikaa vähän takaisin ja skipata koko vuoden, jotta mun ei tarvitsisi kokea näitä asioita. Aivan kuin niitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mutta toisaalta oon aivan äärettömän kiitollinen siitä, että pääsen käsittelemään näinkin vaikeita tunteita JA PYSTYN SIIHEN. Oon ylpeä siitä, että oon saavuttanut sen pisteen mun elämässä, että kykenen käymään vaikeitakin asioita ja tunteita läpi, mutta jatkamaan eteenpäin - enkä hajoa pieniksi palasiksi. Mä tiedän, että jonain päivänä ollaan vielä sellaisessa tilanteessa, että joudun aivan äärirajoille oman kestämiskyvyn kanssa, mutta toivottavasti siinä kohtaa mulla on jälleen enemmän voimaa kuin tänään. Ja varmasti onkin, sillä vahvistun joka päivä.
Mutta nyt mä annan itselleni luvan olla onnellinen, vaikka mun elämässä onkin surua. Koska se on ihan okei. Samaan aikaan kuitenkin tapahtuu myös paljon ihania asioita, joista on syytäkin iloita ❤
Social Icons