13. lokakuuta 2020

Saako surun keskellä olla onnellinen?

Ennen tätä vuotta mä en ole joutunut kovinkaan paljon käsittelemään surua toisen ihmisen kuolemaan liittyen. Tänä vuonna tuo suru on tullut omalle kohdalle kolmesti. Kaksi kertaa kyseessä on ollut oma läheinen ja kerran miehen. Toki ennen tätäkin rakkaita on lähtenyt, mutta huomattavasti pidemmällä aikavälillä. Alkukesästä tuntui siltä, kuin hyökyaalto olisi iskenyt vasten kasvoja samalla, kun seurasi vierestä toisten sairastamista. Ennen tätä vuotta mulla oli ajatus siitä, miten itse reagoisin tällaisessa tilanteessa, mutta totuus olikin aika toinen. Ehkä sitä ei siis koskaan voi varautua täysin siihen, että ei enää näe tiettyä ihmistä. Mä itse koen sen tosi vaikeaksi, sillä haluan olla mahdollisimman varautunut joka tilanteeseen ja mahdollisiin lopputuloksiin.



Yksi asia, jonka kanssa oon tapellut henkisesti aika paljonkin on ilon kokeminen samaan aikaan kun on surullinen. Ensin mä koin, että on väärin iloita elämästä ja ihanista asioista samalla, kun on surullinen. En voinut hyväksyä sitä, että nuo molemmat tunteet voivat olla läsnä samaan aikaan. Muutaman kuukauden ajan sitä harjoitelleena alan pikkuhiljaa tulla siihen lopputulokseen, että on okei olla sekä surullinen että onnellinen yhtäaikaa. 


Osa musta haluaisi enemmän kuin mitään kelata aikaa vähän takaisin ja skipata koko vuoden, jotta mun ei tarvitsisi kokea näitä asioita. Aivan kuin niitä ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Mutta toisaalta oon aivan äärettömän kiitollinen siitä, että pääsen käsittelemään näinkin vaikeita tunteita JA PYSTYN SIIHEN. Oon ylpeä siitä, että oon saavuttanut sen pisteen mun elämässä, että kykenen käymään vaikeitakin asioita ja tunteita läpi, mutta jatkamaan eteenpäin - enkä hajoa pieniksi palasiksi. Mä tiedän, että jonain päivänä ollaan vielä sellaisessa tilanteessa, että joudun aivan äärirajoille oman kestämiskyvyn kanssa, mutta toivottavasti siinä kohtaa mulla on jälleen enemmän voimaa kuin tänään. Ja varmasti onkin, sillä vahvistun joka päivä. 


Mutta nyt mä annan itselleni luvan olla onnellinen, vaikka mun elämässä onkin surua. Koska se on ihan okei. Samaan aikaan kuitenkin tapahtuu myös paljon ihania asioita, joista on syytäkin iloita ❤

2 kommenttia

  1. On täysin okei nauraa vaikka olisi surullinen ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla meni itseasiassa yllättävän kauaa oppia hyväksymään tuo. Mutta tottahan se on, molemmille on tilaa. Kiitos kommentista! ❤

      Poista